Siirry sisältöön

Onko sinulla kysyttävää? Me autamme.

Kouluttaja Taso 1 ja 2

Miten rekisteröidytään Taso 1- / Taso 2 ‑kokeisiin?

Seuraa tämän dokumentin ohjeita, jos sinulla on kuponki tai maksat credit-kortilla.

Huom. Aloita aina Opettajien ohjekeskuksesta, vaikka sinulla olisikin jo Kryterion-tili.

Miten valmistaudun kokeeseen?

Taso 1‑ ja Taso 2 ‑sertifiointikokeisiin voi valmistautua esimerkiksi suorittamalla peruskoulutuksen ja jatkokoulutuksen, joissa käsitellään tarvittavia osa-alueita. Voit testata taitojasi tekemällä kurssien kertauskokeet.

Miten minusta voi tulla Google-sertifioitu kouluttaja?

Google-sertifioiduksi kouluttajaksi pääseminen edellyttää, että läpäiset vastaavan Taso 1‑ tai Taso 2 ‑kokeen. Kokeissa testataan, miten hyvin osaat hyödyntää Google for Education ‑työkaluja opetuksessa.

Rekisteröidy kokeeseen seuraamalla tämän asiakirjan ohjeita, jos sinulla on kuponki tai maksat credit-kortilla.

Miten voin käyttää Kouluttaja Taso 1- tai Kouluttaja Taso 2 ‑sertifioinnin tunnusta?

Sertifioinnin saaneet henkilöt voivat kertoa nimikkeestään julkisesti lisäämällä yksilöllisen sertifikaattinsa ja tunnuksensa esimerkiksi ansioluetteloon, portfolioon tai verkkosivustolle. Ilmoita sertifiointinimikkeesi yhteydessä aina saavuttamasi taso: Google-sertifioitu kouluttaja Taso 1 tai Google-sertifioitu kouluttaja Taso 2. Sertifioinnit ovat voimassa 36 kuukautta.

Miten kokeet kehitettiin?

Google Workspace ‑sertifiointikokeet on kehitetty kansainvälisesti hyväksytyn kehitysprosessin avulla kokeiden validiteetin, luotettavuuden ja relevanssin varmistamiseksi. Kokeen kehitysvaiheita ovat:

Tavoitteiden määrittely – Kokeen tavoitteet perustuvat palautteeseen, jota saadaan käytännön työtä tekeviltä aihepiirin asiantuntijoilta (niin Googlen omilta kuin ulkopuolisiltakin asiantuntijoilta).

Suunnitelma – Jokaista tavoitetta arvioidaan sen perusteella, mikä sen merkitys on kokonaisuutena käytännön työn kannalta.

Kokeen kohtien laatiminen – Alan asiantuntijat laativat kokeen kohdat kokeen tavoitteiden ja suunnitelman perusteella.

Tekninen tarkistus – Kokeen jokainen kohta tarkistetaan, jotta niiden tekninen virheettömyys voidaan varmistaa. Tarkistajat voivat olla Googlen tai kumppaniorganisaatioiden työntekijöitä.

Betatestaus – Osallistujat näkevät kokeen kohdat samanlaisessa ympäristössä kuin lopullisessa julkaistussa kokeessa. Näin voidaan arvioida jokaisen kokeen kohdan toimivuutta.

Kohtien valinta ja pisterajan määrittäminen – Betatestauksen aikana kerättyjen tilastotietojen perusteella kohtia voidaan käyttää varsinaisessa kokeessa tai niitä voidaan jättää pois. Kun lopullisista kohdista on päätetty, alan asiantuntijat määrittävät kokeen vähimmäispistemäärän.

Julkaiseminen – Itsenäinen palveluntarjoaja toimittaa kokeen eri puolille maailmaa. Koe voidaan suorittaa missä tahansa, missä on internetyhteys ja häiriötön ympäristö.

Onko kokeissa erityisiä vaatimuksia ja edellytetäänkö tietyn selaimen käyttöä?

Kyllä, sertifiointikokeissa on käytettävä Chromen uusinta versiota. Päivitä selain, jos kokeen aloittaminen ei onnistu. Kokeen aikana on myös käytettävä verkkokameraa, jotta koetilannetta voidaan valvoa. Varmista ennen kokeen aloittamista, että sinulla on toimiva verkkokamera.

Minkälainen verkkokamera kouluttajakokeissa tarvitaan?

Sertifioitu kouluttaja ‑kokeissa ei tarvita erityistä verkkokameraa, vaan kannettavan tietokoneen tai pöytäkoneen verkkokamera riittää, kunhan ympäristö on hyvin valaistu.

Ennen kokeen alkua sinun on otettava verkkokameralla kuva itsestäsi ja kuvallisesta henkilöllisyystodistuksestasi. Automaattinen valvontajärjestelmä käyttää verkkokameraa kokeen aikana, jotta voimme seurata edistymistä ja varmistaa koeympäristön luottamuksellisuuden.

Voinko ostaa yhdellä kertaa useita Sertifioitu kouluttaja ‑kokeita tai ‑kuponkeja?

Organisaatiot voivat ostaa kuponkeja suoraan Kryterionilta tämän linkin kautta. Kuponkien hinta on sama kuin kokeen hinta.

  • Google-sertifioitu kouluttaja Taso 1: 10 $
  • Google-sertifioitu kouluttaja Taso 2: 25 $
  • Valmennustaitojen arviointi: 15 $

Milloin saan koetulokseni?

Kaikki lähetetyt kokeet tarkistetaan ja arvostellaan huolellisesti, jotta voidaan varmistaa, että käytäntöjä on noudatettu. Saat koetuloksesi kolmen arkipäivän kuluessa kokeen suorittamisesta.

Koetulokset lähetetään osoitteesta gfe-certifications@google.com, joten tarkista kaikki sähköpostikansiosi ja valtuuta tästä osoitteesta tulevat viestit mahdollisuuksien mukaan. Jos et saa tuloksia kolmen arkipäivän kuluessa, ota yhteyttä sertifioinnin tukitiimiin https://support.google.com/a/contact/certification.

Mistä löydän sertifikaattini ja tunnukseni?

Linkki digitaaliseen sertifikaattiisi ja tunnukseesi lähetetään sähköpostitse osoitteeseen, jonka ilmoitit kokeeseen rekisteröityessäsi. Jos et saanut viestiä, tarkista roskapostikansiosi tai hae tiedosto sertifiointialustalta.

Lataa tunnuksesi seuraamalla näitä ohjeita.

Milloin voin uusia kokeen?

Jos et läpäissyt koetta, voit uusia sen kolmen päivän kuluttua. Jos et pääse läpi toisella kerralla, voit uusia kokeen seitsemän päivän kuluttua. Jos et pääse läpi kolmannella kerralla, voit uusia kokeen 14 päivän kuluttua. Jos et pääse läpi neljännelläkään kerralla, sinun on odotettava 30 päivää. Tämän jälkeen tili nollaantuu, ja voit tehdä kokeen uudelleen. Jokainen osallistumiskerta on maksullinen.

Kuinka usein Taso 1- ja Taso 2 ‑sertifiointi on uusittava?

Sertifiointikokeet on suoritettava 36 kuukauden välein. Saat sertifioinnin uusimisesta ilmoituksen sähköpostiisi kaksi kuukautta ennen viimeistä voimassaolopäivää.

Mitä erityisjärjestelyjä Kouluttaja Taso 1‑ ja Kouluttaja Taso 2 ‑kokeisiin on saatavilla?

Osallistujat voivat käyttää kokeen aikana Chrome-selaimen monia eri työkaluja. Lue lisää täältä. Ne käyttäjät, joilla on terveydellinen syy tietyn apukeinon käyttöön, voivat saada lisäaikaa kokeen tekemiseen.

Voinko saada Google-sertifioitu kouluttaja ‑sertifikaatin eri kielellä?

Et voi. Järjestelmän rajoitusten vuoksi sertifikaatit voidaan toimittaa vain sillä kielellä, jolla koe on tehty.

Sertifioidut valmentajat

Miten saan sertifikaatin?

Sertifioiduksi valmentajaksi hakemisessa on seitsemän vaihetta:

  1. Sertifioitu valmentaja ‑kurssi: Valmentajakurssilta saat ohjeita 1) motivoivien ja tehokkaiden valmennussuunnitelmien luomiseen ja toteutukseen ja 2) opettajien tukemiseen Googlen käänteentekevien teknologioiden käytössä (n. 8 tuntia). Kurssin avulla voit kehittää valmennus‑, johtamis‑ ja vuorovaikutustaitojasi, jotka tekevät sinusta hyvän valmentajan. Pääset kurssille klikkaamalla tästä.

  2. Valmennustaitojen arviointi: Valmennustaitojen arvioinnin suorittaminen hyväksytysti (n. 1 tunti). Tässä kokeessa testataan valmentajakurssiin ja Google for Educationiin liittyvää osaamistasi. Pääset kokeeseen klikkaamalla tästä.

  3. Google-sertifioitu kouluttaja Taso 1: Osallistu Google-sertifioitu kouluttaja Taso 1 ‑kokeeseen (2–3 tuntia). Kokeessa arvioidaan, miten hyvin osaat soveltaa Googlen työkaluja opetuksen ja oppimisen tehostamiseksi. Kokeesta saat lisää itseluottamusta opettajien kanssa työskentelyyn ja Googlen työkalujen käyttämiseen.

  4. Google-sertifioitu kouluttaja Taso 2: Osallistu Google-sertifioitu kouluttaja Taso 2 ‑kokeeseen (n. 3 tuntia). Kokeesta opit uusimpia strategioita, joilla Google for Educationin monia työkaluja ja teknologioita voidaan hyödyntää ryhmäopetuksessa. Lisätietoja Taso 1- ja Taso 2 ‑kokeista on Usein kysyttyä ‑sivulla.

  5. Kouluttajavideo: Tuo esiin osaamisesi lähettämällä 2–3 minuutin mittainen video, jossa kerrot, miten jotain Google Workspace for Educationin tuotetta, Chromebookeja tai Chromea voi käyttää ryhmä- tai kouluopetuksessa innovatiivisesti.

    Videon arviointikriteerit:

    1. Video on 2–3 minuutin mittainen. Jos kesto on yli 3 minuuttia, hakemus hylätään.
    2. Videon aiheena on jokin Google Workspace for Educationin tuote, Chromebookit tai Chrome.
    3. Videossa kuvattuja ohjeita ja vaiheita on helppo seurata.
    4. Hakija osoittaa, miten tuotteita voi käyttää ryhmä- tai kouluopetuksessa innovatiivisesti.
    5. Ruutukaappausvideot katsotaan eduksi.

  6. Ammatillinen kehitys: Mainitse 3–5 tärkeintä Googleen liittyvää ammatillista kehitysmahdollisuutta, jota olet ollut vetämässä viime vuoden aikana. Se voi olla esimerkiksi podcast, blogi, koulutusmateriaali, verkkokurssi tai koulutusistunto. Ilmoita päivämäärät, aiheet ja muut tukimateriaalit.

  7. Hakemuksen lähettäminen: Lähetä jäsenhakemuksesi ja liitä mukaan yllä kuvatut materiaalit (n. 1 tunti). Sinua pyydetään myös vastaamaan lyhyeen kysymyssarjaan. Vastausten avulla saamme käsityksen valmentajakokemuksestasi ja valmiuksistasi suunnitella, hyödyntää, arvioida ja laatia oppimateriaaleja.

Kuinka paljon kokeet maksavat?

Google-sertifioitu kouluttaja Taso 1 ‑koe maksaa 10 dollaria, Google-sertifioitu kouluttaja Taso 2 ‑koe maksaa 25 dollaria ja Valmennustaitojen arviointi maksaa 15 dollaria.

Mistä saan sertifikaattini?

Sertifikaattisi ja tunnuksesi lähetetään sähköpostiosoitteeseen, jonka ilmoitit kokeeseen rekisteröityessäsi. Jos et saanut viestiä, tarkista roskapostikansiosi.

What are the application review dates?

Hakemuksia tarkastetaan jatkuvasti joka kuukausi. Hakujakso sulkeutuu kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Kun olet lähettänyt hakemuksen, saat ilmoituksen sen tilasta noin 4–6 viikon kuluttua. Kiitos kärsivällisyydestäsi!

Mitä minun on tehtävä, jotta voin pitää jatkossakin Google for Education ‑sertifioidun valmentajan nimikkeen?

Kaikkien sertifioitujen valmentajien pitää uusia sertifiointinsa valmentajaohjelmassa, jotta he voivat toimia valmentajina jatkossakin.

  • Ilmoita vähintään 10 Googleen keskittyvää valmennusta Activity Appiin.
  • Läpäise vuoden 2024 tuotepäivityskoe. Saat kokeen suoritusjakson aikana materiaalit kokeeseen valmistautumiseen.
  • Sinulla on voimassa oleva Taso1- ja Taso 2 ‑sertifiointi (uusittava kolmen vuoden välein).

Voit koota useita valmennuksia koskevat tiedot yhteen ja lähettää ne säännöllisesti sinulle parhaiten sopivina ajankohtina (esimerkiksi kuukausittain, neljännesvuosittain tai viikoittain).

Onko minun suoritettava perus- ja jatkokoulutuskurssit osana Sertifioitu valmentaja ‑hakemusta?

Ei. Perus- ja jatkokoulutuskurssit eivät ole pakollisia, mutta niiden avulla voit syventää osaamistasi, vastata esimerkkikysymyksiin ja valmistautua kokeeseen. Voit testata taitojasi tekemällä kurssien kertauskokeet.

Tason 1 ja 2 kokeet on suoritettava hyväksytysti ennen kuin voit hakea sertifioiduksi valmentajaksi.

Keneen voin ottaa yhteyttä, jos minulla on ongelmia koealustaan sisäänkirjautumisessa?

Täytä tämä lomake.

Kuinka kauan minun pitää odottaa, jotta voin uusia hylätyn kokeen?

Jos et läpäissyt koetta, voit uusia sen kolmen päivän kuluttua. Jos et pääse läpi toisella kerralla, voit uusia kokeen seitsemän päivän kuluttua. Jos et pääse läpi kolmannella kerralla, voit uusia kokeen 14 päivän kuluttua. Jos et pääse läpi neljännelläkään kerralla, sinun on odotettava 30 päivää. Tämän jälkeen tili nollaantuu, ja voit tehdä kokeen uudelleen. Jokainen osallistumiskerta on maksullinen.

En ole saanut hakemuksestani vahvistusviestiä tai sähköposti-ilmoituksia.

Lisää grants@eresources.com luotettuihin yhteystietoihisi. Kaikki viestit tulevat tästä osoitteesta. Jos et edelleenkään saa päivityksiä, ota yhteyttä osoitteeseen gfe-trainer-program@google.com.

Edellyttääkö ohjelmaan hakeminen voimassa olevaa sertifiointia?

Kyllä, hakeminen edellyttää voimassa olevaa Google-sertifioitu kouluttaja Taso 1‑, Google-sertifioitu kouluttaja Taso 2‑ tai Valmennustaitojen arviointi ‑sertifiointia. Hyväksymme myös voimassa olevan Valmentajan perusteet ‑sertifioinnin. Huomaa, että Google-sertifioitu kouluttaja Taso 1‑, Google-sertifioitu kouluttaja Taso 2‑ ja Valmennustaitojen arviointi ‑sertifioinnit ovat voimassa 36 kuukauden ajan kokeiden läpäisemisestä.

Mitä tapahtuu, jos hakemustani ei hyväksytä tarkistuskierroksen aikana?

Voit hakea uudelleen seuraavien tarkistuskierrosten aikana. Odotusaikaa ei ole. Nämä ovat yleisimmät syyt hakemusten hylkäämiseen:

  • Hakijan jakamat dokumentit ja videot eivät ole katsottavissa. Varmista, että materiaalisi ovat julkisia verkossa.
  • Hakijalla ei ole riittävästi aikaisempaa koulutuskokemusta. Toivomme hakijoilta monipuolista kokemusta Google-koulutusten pitämisestä.

Jos minut hyväksytään ohjelmaan, mitä nimikettä voin käyttää?

Käytä aina oikeaa brändiä: Google for Education ‑sertifioitu valmentaja.

Minulla on Valmentajan perusteet ‑sertifiointi. Onko tästä minulle hyötyä, kun haen ohjelmaan?

Voimassa olevalla Valmentajan perusteet ‑sertifioinnilla voidaan korvata Valmennustaitojen arviointi ‑sertifiointi haettaessa ohjelmaan.

Millainen on Google-sertifioidun valmentajan uudelleensertifiointikäytäntö?

Sertifiointi uusitaan kerran vuodessa, kun keräämme edellä mainitut tiedot. Valmentajan sertifiointi poistetaan tilapäisesti käytöstä, jos hän ei ole suorittanut vaadittuja tehtäviä. Valmentajat saavat tarkempia tietoja uudelleensertifiointiprosessista lokakuun aikana, koska vaatimukset voivat vaihdella vuodesta toiseen.

Onko sinulla muuta kysyttävää?

Lähetä sähköpostia osoitteeseen gfe-trainer-program@google.com

Sertifioidut innovaattorit

Miten innovaattoriksi haetaan?

Jos haluat innovaattoriksi, sinun on haettava ja osallistuttava Innovator Academy ‑tapahtumaan. Vuonna 2024 järjestämme yhden virtuaalisen tapahtuman sekä useita livetapahtumia eri maissa ja eri kielillä. Näet Innovator Academy ‑tapahtumien päivämäärät, sijainnit ja hakuajat Sertifioitu innovaattori ‑sivulta.

Mikä on innovaatioprojekti ja edellytetäänkö sellaista?

Kaikki sertifioidut innovaattorit tekevät tiivistä yhteistyötä Googlen ja toisten innovaattoreiden kanssa, kun he toteuttavat, hallinnoivat ja dokumentoivat luovia koulutusprojekteja. Kannustamme innovaattoreita tekemään projekteissa yhteistyötä muiden innovaattoreiden kanssa ja valitsemaan projekteja, jotka inspiroivat muita kouluttajia ja oppilaita ja vaikuttavat heihin.

Mitä kokeita minun on suoritettava, jotta minusta tulee sertifioitu innovaattori?

Sinun on suoritettava Google-sertifioitu kouluttaja Taso 2 ‑koe hyväksytysti ennen kuin voit hakea sertifioiduksi innovaattoriksi.

Missä ja milloin Google for Education Innovation Academy ‑tapahtumat järjestetään?

Näet Innovator Academy ‑tapahtumien päivämäärät, sijainnit ja hakuajat Sertifioitu innovaattori ‑sivulta.

Kuinka pysyn aktiivisena innovaattorina ensimmäisen vuoden jälkeen?

Google for Education ‑sertifioidut innovaattorit voivat pysyä aktiivisena kolmella eri tavalla:

(1) jatkamalla työskentelyä valitsemassaan merkittävässä innovaatioprojektissa

(2) innostamalla ihmisiä hyödyntämään Google-teknologioita koulutuksen kehittämisessä

(3) johtamalla Google-ohjelmia, joilla edistetään innovointia ja muutosta innovaattorin omassa koulussa tai koulutusjärjestelmässä.

Miten hakemukset arvioidaan?

Toiset Google-sertifioidut innovaattorit arvioivat hakemukset. Jos haluat tukea hakemuksesi suunnitteluun, tilaa päivitykset täältä.

Mitä kustannuksia Innovation Academyyn osallistumiseen liittyy?

Google for Education ‑sertifioitu innovaattori ‑ohjelma on maksuton mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen. Hyväksyttyjen kohortin jäsenten on maksettava majoituksensa ja matkansa Googlen toimipisteeseen kohortin kolmipäiväisen tapahtuman aikana. Stipendirahoitusta on saatavilla.

Voinko saada palautetta hakemuksestani, jos sitä ei hyväksytä?

Voit saada palautetta jakamalla haastevideosi ja hakemukseen sisältyvät lyhyiden kysymysten vastauksesi #GoogleEI-yhteisössä.

Miksi Google rajoittaa kunkin kohortin osallistujien määrää?

Rajoitamme kohorttiin pääsevien innovaattoreiden määrää kahdesta pääasiallisesta syystä:

(1) laadukkaan kokemuksen varmistamiseksi sekä

(2) yhteisöllisyyden luomiseksi. Myös tilan rajallisuus vaikuttaa asiaan.

Google for Education Champions

Olen jo Google for Education ‑sertifioitu innovaattori, ohjaaja tai valmentaja. Tuleeko minusta automaattisesti Google for Education Champion?

Kyllä. Jos olet Google for Education ‑sertifioitu innovaattori, valmentaja tai ohjaaja, pääset automaattisesti mukaan Google for Education Champions ‑yhteisöön ja saat Champion-tittelin. Sinun olisi pitänyt jo saada lisätietoja tiimiltämme sähköpostitse.

Minulla on Kouluttaja Taso 1- tai Kouluttaja Taso 2 ‑sertifiointi. Olenko siis myös Google for Education Champion?

Et ole, ellet ole myös Google for Education ‑sertifioitu innovaattori, ohjaaja tai valmentaja. Google for Education Championeilla on yksi tai useampi näistä titteleistä. Katso innovaattorin, ohjaajan ja valmentajan vaatimukset ja hakuohjeet täältä: http://edu.google.com/Champions.

Olen jäsen tai johtaja Google Educator Groupissa tai pilottikoulussa tai ‑koulupiirissä. Olenko siis myös Google for Education Champion?

Et ole, ellet ole myös Google for Education ‑sertifioitu innovaattori, ohjaaja tai valmentaja. Google for Education Championeilla on yksi tai useampi näistä titteleistä. Katso innovaattorin, ohjaajan ja valmentajan vaatimukset ja hakuohjeet täältä: http://edu.google.com/Champions.

Uusi Google for Education Champion ‑rooli ei tuo mitään muutoksia globaalien opettajaryhmien jäsenille. Vuoden 2024 alusta lähtien Google Educator Group ‑johtajien pitää olla Championeja (eli joko sertifioituja ohjaajia, valmentajia tai innovaattoreita).

Pilottikoulut ja ‑koulupiirit voivat kannustaa opettajiaan hakemaan Google for Education Champion ‑roolia, kun se tuntuu järkevältä.

Poistuvatko valmentajien, innovaattorien ja ohjaajien sertifiointiohjelmat?

Eivät. Google for Education Champions ‑ohjelma ei korvaa sertifioitujen valmentajien, innovaattorien ja ohjaajien ohjelmaa. Sen sijaan se yhdistää ne ja tuo niihin uusia mahdollisuuksia. Innovaattoreita, valmentajia ja ohjaajia on jatkossakin, ja uusia jäseniä hyväksytään näihin kaikkiin rooleihin. Uusia valmentaja- ja ohjaajahakemuksia otetaan tällä hetkellä vastaan, ja innovaattorien haku käynnistyy vuonna 2024.

Jos haen Google-sertifioiduksi valmentajaksi ensi kuussa, tuleeko minusta automaattisesti Champion?

Kyllä. Jos sinut hyväksytään Google-sertifioiduksi valmentajaksi ja suoritat kaikki siihen liittyvät rekisteröintivaiheet, sinusta tulee automaattisesti myös Champion.

Voinko edelleen käyttää Google-sertifoidun innovaattorin, valmentajan tai ohjaajan merkkiä?

Kyllä. Näiden ohjelmien merkit pysyvät edelleen käytössä. Voit käyttää lisäksi uutta Champions-merkkiä ja sähköpostin allekirjoitusta, jotka löydät täältä.

Mitkä ovat vaatimukset kunkin sertifioinnin säilyttämiseksi?

Kaikki muutokset tulevat voimaan vuonna 2024.

Innovaattori – ei muutoksia

  • Työskentele valitsemissasi merkittävissä innovaattoriprojekteissa.
  • Innosta ihmisiä hyödyntämään Google-teknologioita koulutuksen kehittämisessä.
  • Johda Google-ohjelmia, joilla edistetään innovaatioita ja muutosta innovaattorin omassa koulussa tai koulutusjärjestelmässä.

Valmentaja – vähäisiä muutoksia, kaikki valmentajien uudelleensertifiointivaatimukset on tällä hetkellä keskeytetty. Vaatimukset palaavat voimaan vuonna 2024.

  • Sinulla on voimassa oleva tason 1 tai 2 sertifiointi (uusitaan kolmen vuoden välein).
  • Tuotepäivitysarviointi uusitaan vuosittain.
  • Raportoit 10 koulutuksesta (aiemmin 12) joka kalenterivuosi (tulee voimaan 2024).

Ohjaaja – vähäisiä muutoksia

  • Sinulla on voimassa oleva tason 1 tai 2 sertifiointi (uusitaan kolmen vuoden välein).
  • Sinulla on vähintään 50 tuntia (aiemmin 100) henkilökohtaista ohjausta joka kalenterivuosi (tulee voimaan 2024).

Tuleeko Google-sertifioitujen valmentajien Google-ryhmään muutoksia, tai yhdistetäänkö se Championien tilaan?

Tulevien kuukausien aikana julkaisemme kaikille Championeille (eli innovaattoreille, valmentajille ja ohjaajille) tarkoitetun yhteisökeskuksen. Siirrymme lopulta kokonaan Google-ryhmien sähköpostialiaksista uuteen yhteisökeskukseen. Siitä tulee keskitetty paikka, jossa voit olla yhteydessä muihin Championeihin, jakaa ideoita, esittää kysymyksiä ja tehdä yhteistyötä. Tähän tilaan osallistuu myös Googlen eri tiimien työntekijöitä. Näin käyttäjät voivat paremmin esittää ideoita ja antaa palautetta ja saada äänensä tehokkaammin kuuluviin tuotteitamme ja ohjelmiamme koskevissa asioissa. Lisäksi sitä kautta voit hyödyntää ainutlaatuisia mahdollisuuksia, joita tarjotaan vain Championeille.

Symposiumit

Missä ja milloin symposiumit järjestetään?

  • Singapore: ma 11.9. – ke 13.9.
  • Sunnyvale: su 1.10. – ti 3.10.
  • São Paulo: ke 18.10. – pe 20.10.
  • México: ke 25.10. – pe 27.10.
  • Dublin: ti 7.11. – to 9.11.
  • Sydney: ke 6.12. – pe 8.12.
  • Tokio: ti 26.3.2024 – to 28.3.2024

Katso lisätietoja ja hakuohjeet verkkosivustoltamme.

Millä kielellä Google for Education Champion ‑symposiumit järjestetään?

Useimmat symposiumit järjestetään englanniksi. Seuraavat tapahtumat järjestetään paikallisilla kielillä:

  • São Paulo: ke 18.10. – pe 20.10. (portugali)
  • México: ke 25.10. – pe 27.10. (espanja)
  • Tokio: ti 26.3.2024 – to 28.3.2024 (japani)

Ketkä voivat osallistua symposiumeihin?

Vain tämänhetkiset sertifioidut innovaattorit, valmentajat ja ohjaajat voivat hakea näihin tapahtumiin. Hakemuksia otetaan vastaan listattujen määräaikojen mukaisesti. Tällä hetkellä haku on avoinna vain Tokiossa maaliskuussa 2024 pidettävään symposiumiin, joka järjestetään kokonaan japanin kielellä. Muita symposiumeja ei ole tällä hetkellä suunnitteilla. Lisätietoja voi kysyä sähköpostitse osoitteesta info@gfechampions.com.

Miten symposiumhakemukset pisteytetään?

Pyrimme valitsemaan jokaiseen symposiumiin mukaan tasavertaisesti edustajia eri yhteisöistämme. Arviointikomitea huomioi monia tekijöitä, ja pyrimme saamaan mukaan edustusta esimerkiksi eri ihmisryhmistä, organisaatiotyypeistä ja alueista. Kaikkia kysymyksiä ei pisteytetä samanarvoisesti, vaan kunkin hakijan kelpoisuus arvioidaan kokonaisuutena. Jos esimerkiksi jollain henkilöllä on vahva vaikutus omaan yhteisöönsä mutta vähäisempi someseuranta, hän voi silti olla vahva ehdokas symposiumiin. Viime kädessä pyrimme löytämään positiivisia, innostuneita ja proaktiivisia yhteisön jäseniä, jotka osoittavat toiminnallaan, että he ovat todellisia Championeja ja auttavat oppilaita ja opettajia sekä osallistuvat koulutusalan tulevaisuuden kehittämiseen.

Järjestetäänkö symposiumit joka vuosi?

Tapahtumia ei järjestetä vuosittain vaan mahdollisesti 2–3 vuoden välein. Pohdimme symposiumien järjestämistä uudelleen tulevina vuosina, mutta emme ole vielä päättäneet asiasta.

Järjestetäänkö symposiumit tämänhetkisten Innovator Academy ‑tapahtumien tilalla?

Ei. Innovator Academy ‑tapahtumat on jatkossakin tarkoitettu uusien sertifioitujen innovaattorien perehdyttämiseen. Näiden tapahtumien formaatti ja sisältö voivat muuttua aiempien vuosien kokemusten ja innovaattoreilta saadun palautteen perusteella.

Maksaako Google matkakuluni?

Osallistujat vastaavat itse omista matkakuluistaan. Google tarjoaa vain itse tapahtuman sekä sen aikana tarjottavat ateriat.

Voinko hakea vain omalla alueellani järjestettävään symposiumiin?

Kaikki tämänhetkiset sertifioidut innovaattorit, valmentajat ja ohjaajat voivat hakea mihin tahansa näistä tapahtumista. Huom. Sinulla pitää olla sertifiointi ennen kuin voit lähettää hakemuksen.

Usein kysyttyä ammatillisen kehityksen kumppaneille

Miten voimme tukea opettajia Championeiksi pääsemisessä?

Ammatillisen kehittymisen kumppanit voivat tukea Championiksi haluavia opettajia selvittämällä heille kunkin ohjelman (valmentaja-, innovaattori- ja ohjaajaohjelmien) prosessit ja vaatimukset, jotka on listattu täällä. Koska Kouluttaja Taso 1- ja Kouluttaja Taso 2 ‑sertifioinnit ovat kunkin ohjelman vaatimus, kumppanit voivat tukea opettajia myös opastamalla näitä koeaiheissa.

Miten voimme varmistaa, että työntekijämme ja sopimusvalmentajamme ovat Championeja?

Ammatillisen kehittymisen kumppanien tulisi kannustaa työntekijöitään ja valmentajiaan hakemaan Google for Education ‑sertifioiduksi valmentajaksi. Kun he ovat saaneet sertifioinnin, heistä tulee myös Google for Education Championeja!

Mistä tiedän, millaisia aiheita esimerkkitilanteisiin perustuvissa kysymyksissä käsitellään?

Kerromme jatkossakin tarkemmin kokeidemme sisällöstä ja muutoksista koulutusyhteisöille sekä ammatillisen kehittymisen kumppaneillemme neljännesvuosittaisissa tapaamisissa, joita varten tehdään salassapitosopimus. Haluamme tarjota kumppaneillemme riittävästi aikaa, jotta he voivat mukauttaa koulutussisältönsä ja ‑materiaalinsa vastaamaan muutoksia.

Tilaa uutisia, vinkkejä ja materiaaleja suoraan sähköpostiisi.